maanantai 27. toukokuuta 2013

festaaaa

Viikko sitten lauantaina oltiin yhden kaverin synttäreillä Stiglianos. Oli hyvä juhla ja muutenki meijän yökylä reissu siellä meni hyvin. Synttärisankari oli Mariangela.  Kutsuvieraita oli sopivan vähän ja juhlan jälkeen mentiin viel campanialle jatkoille.




Seuraavana aamuna mentiin piknikpäivälliselle metsään :D Koska lähikylä Acettura vietti jotain juhlaansa. Syötiin ihan jäätävä määrä kakkee mahollista ja sit seurattiin buoia eli härkiä jotka raahas semmosta puuta keskustaa kohti. Sinne tuotiin myös toinen pala sitä puuta toisesta suunnasta ihmisvoimin.

Maanantaina meillä ei ollu koulua, koska Bernaldassa oli San Berardinon juhla. Menin siis illalla ulos kavereideni kans ja meil oli hauskaa. Nähtiin myös ilotulitteet ja kaikki ! Ja jottei oltais juhlittu liian vähää seuraavana iltana palattiin Acetturaan jossa ne jo alkaneet juhlat jatku. Oli huippu hauska ilta, jonka vietin Claudian, Margheritan ja Teresan kans. Siel oli Pier Davide Caronen konsertti ja onnistuttiin pääseen ihan eturiviin!  ahahahaha! Myöhemmin otettiin myös laulajan kans kuvat. Myöhään oli vielä edellisiäkin upeemmat Ilotulitukset.




keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Mulla menee nyt tosi hyvin!  Voin sanoo et elän tääl parempaa elämää ku mitä se oli aikasemmin ja tää on kaikkien tylsempien kotona vietettyjen kuukausien arvosta. Oon oppinu taas ihan sikana kaikkee ja alkaa pikkuhiljaa tuleen kotiinlähdön ja pakkauksen kriisiä. Onneks suomen afs on paras ja on varannu meille kaikille suomi-italia vaihtareille ylimääräsen matkalaukkupaikan, eli saadaan kuljettaa 2 isoo matkista.

Viime viikonloppuna käytiin perheen ja perheen kavereiden kanssa kirtämässä San Giovanni Rotonda ja yks toinen kaupunki myös.  Sää oli hyvä ja nautittiin meijän piknik reissusta.  Kaupungeissa kierretiin siis jotain kirkkoja ja uskonnollisii nähtävyyksiä. Oltiin reissussa koko päivä ja oli ihan huippu hienoja maisemia mitä nähtiin automatkan varrella!  Kyllä Etelä on aina Etelä ♥Maanantaina illalla oli sit viel yhen luokkakaverin synttärit jossa oli hauskaa ja tanssittiin ihan sikana !






lauantai 20. huhtikuuta 2013

Toscana tour

  Tällä viikolla oltiin koulun retkellä Toscanas, jossa kierrettiin Firenze, Siena, Pisa ja Lucca. Meitä oli yhteensä 2 bussillista, mentiin siis bussilla ei muutakun muutama tunti menny :D Mukana oli 2, 3 ja 4 luokkalaisia. Oli kyllä semmonen reissu etten unohda sitä ikinä.

Eka päivä meni puoliks bussissa, jossa oli jo alusta asti hyvä tunnelma. Saavuttiin Sienaan ja kierrettiin siellä koko päivä. Koko kaupunki oli yhtä ylämäkee ja kiisin siellä etunenässä ! hahaha Keskus piazza, en nyt muista nimee, oli upee. Myös aurinko paisto ihanasti ja oleiltiin siellä hetki. Illalla päästiin vihdoin määränpäähän, Montecatiniin, hotelliin. Se oli tosi ruma paikka ja ruoka oli pahaa mut ekana iltana vie menetteli.




Tokan päivän lähettiin heti aamusta Firenzeen. Siellä kierrettiin aika vapaasti aamupäivä ja iltapäivällä mentiin Uffiziin, joka on joku tosi tärkee museo. Jonossa sinne meni aikaa mut oli kyl hieno.Loppujen lopuks palattiin bussilla hotelliin, jossa meni hirveen paljo aikaa koska tiellä oli joku onnettomuus. Hotellilla ruoka oli aivan järkyttävää ja mä parin kaverin kans menin pizzeriaan joka oli kans ihan hirveetä. Saatiin myös selville et hotellista loppu vesi, syystä tai toisesta ja ei päästy pesulle.



Kolmantena päivänä kaikki oli jo ihan täynnä sitä hotellia ja mentiin aamupalallekin bariin. Kumminkin lähettiin innoissamme kiertää Pisaa. Kaikki kunnon pitkillä housuilla yms. ja lämmintä oli varmaa 27 kaikki pisti nukkuun nurmikolle. Oli maaiman loppu kun päästiin vihdoin syömään oikeeta ruokaa, kun opet oli varannu meille ravintolan lounaalle. Siellä sateli aplodeja ja kaikki oli ihan taivaassa kun saatiin syyä. Illalla hotellissa ei toiminu vesi vieläkää ja sinne soitettiin poliisitki ja tapahtu kunnon kasino. Kuitenkin kaikki meni illalla ulos ja oli hauskaa. Löydettiin kavereiden kans sieltä semmonen ihana katubändi ja jäätiin kuunteleen. Näin myös mun afs kavereita:



Neljäntenä päivänä kaikki oli huojentuneita jättään sen hotellin ja meidän matka jatkui Luccaan. Vietettiin siel puolipäivää, toisin sanoen mä kavereineni kävin supermarketissa. Sit alko meijän bussimatka kotiin mikä suju tosi hyvin ja oltiin jopa etuajassa kotona.



Matkassa parasta oli ehdottomasti Bussimatka ja nähtiin tosi paljon kaikkee. Hotelli vaan oli semmonen järkytys alusta asti ettei mitään rajaa. Se tunne kun pääsi kotona suihkuun ja puhtaaseen sänkyyn oli aivan uskomaton ♥ Seuraavana päivänä nukuinki sit puolipäivää vaikka luulin etten ees ollu kovin väsynyt.





perjantai 5. huhtikuuta 2013

Pääsiäinen

Pääsiäinen meni hyvissä merkeissä. Loma oli tosiaankin tarpeen (niinkun aina). Kävin kirkossa, mutta pitkät messut ei sit ollu ihan mun juttu niin en sit menny muihin messuihin, joita oli pääsiäisen pyhinä. Oltiin myös iltasin porukalla ulkona ja oli mukavaa. 
 Pääsiäis päivänä nukuttiin pitkään, sen jälkeen pukeuduttiin lounasta varten ja sit jo mun host serkku tuli tänne hakee meitä. Käveltii kierros piazzal mut palattiin sit kun piti mennä syömään. Meitä oli yhteensä joku parikyt ihmistä lounaalla, nonnat ja sit mun host äidin sisarukset perheineen. Syötiin paljon mm. lasagnee, pastaa, antipastoja, lihaa, makkaraa ja salaattia. Sit pääsiäinen kun oli niin herkkuja oli paljon tarjolla! Kaikkia mahdollisia keksei ja leivonnaisia. Pari pääsiäismunaakin hajotettiin, jotka on täällä paljon isompia kun suomessa. Kauppojen arvonnoissa on jopa 7 ja 10kg suklaamunia. Sen jälkeen lähettiin lidolle kävelylle koska oli niin hieno päivä. Pysähdyttiin myös tyttöjen kans ottaan kuvia.    
 Seuraavana päivänä oli 'Pasquetta', jolloin perinteen mukaan mennään campanialle syömään. Mekin sit mentiin yhdessä Claudian kavereitten kanssa viettää päivää. Yhteensä meitä oli 15. Pidettiin hauskaa, vitsailtiin ja ruoka oli kumminki pää osassa. Tuli siis syötyä toinen päivä putkeen kaikkee mahdollista.
Sen jälkeen oli vielä viimenen lomapäivä jäljellä ja otin ihan rennosti kotona.

 sain myös pari munaa :)






torstai 28. maaliskuuta 2013

Viikko Parmassa


 Oon nyt selviytynyt takas kouluun ja etelän arkeen. Meitä oli tosi kiva porukka Parmassa, ja oli ihan huippu viikko ! Tehtiin paljon erilaisia kierroksia ja vietettiin aikaa vaihtari porukal. Myös parman hostperheelle ja jollekin muulle ylimääräselle riitti aikaa.

Päivä1 : Saavuin perille pitkän bussimatkan jälkee ja tehtiin sit kaupunki kierros parman host äidin kanssa kävellen. Oli nätti ilma ja ehdin näkee jo paljon. Illalla vielä palasin pyörällä tekee shoppailu kierroksen mm. HM ssä.

Päivä 2: Teemana oli päivä perheessä ja meillä olikin sitten mukava sunnuntai päivällinen. Etelään verrattuna oli kyllä pienempi, mutta oli kumminkin hyvää. Illalla menin ulos vanhemman host siskon ja sen kavereiden kans, koska satoi mentii sit lopuks kiertää yks kauppakeskus.

Päivä 3 : Todellisen ohjelman alotus :) Aamulla mun järkytykseks ikkunasta ulos katsoessa näin että oli satanu lunta ja räntä sade jatkui edelleen. Siinä sitten naureskelin kangas kengilleni jotka ois uitetut heti ekalla askeleella. Mun onneks hostit oli jättäny mulle esiin moonbootsit joita sitten lainasin. Mentiin vaihtoviikko vaihtarien kans kuitenkin keskustaan ja tehtiin siellä kierros. Käytiin mm. duomossa. Loppujenlopuks kaikkien jalat oli märkinä ja mä olin tosi tyytyväinen mun bootseihin. Sen jälkeen napattiin mukaa parmassa asuvat vaihtarit ja lähettiin kiertään ALMA eli kokki yliopisto. Jouduttiin pistään siel semmoset suojakaavut, mut oli kyl tosi hieno. Jäätiin viel illasta kahville porukalla.



Päivä 4: Aamulla kokoonnuttiin piazza Garibaldille josta lähdettiin kävellen Maatalouskoululle. Siellä meille oli järjestetty pari videoo nähtäväks. Katottiin video Parmasta ja sit juuston ja kinkun valmistus videot. Myös maistiasia oli tarjolla. Samalla reissulla käytiin kiertää semmonen museoitu jätti teatteri, jonka jälkeen meillä oli vapaa-aikaa afs returnejen ja vaihtarien kans.Yks oli palannut suomesta niin tuli sitten vähän omaa kieltäkin puhuttua.



Päivä 5: Aamulla kokoonnuttiin kaikki vaihtarit keskustaan ja lähettiin ala-asteelle. Siellä pidettiin esitelmä omista maistamme lapsille, mutta loppuun jäi niin vähän aikaa et en ehtiny paljoo sanoon. Oli ehkä vähän kaaosta, mutta kivaa kumminkin ! Iltapäivän ohjelmassa oli SHOPPAILUA :) Mentiin junalla ja siitä viel pikku matka bussil Fidenza villageen jossa oli iso merkkivaate outlet. Tykkäsin tosi paljon ja sieltä lähtikin sitten mukaan mm. kengät, kaulakoru ja parit rintsikat. Illalla menin vielä host maman kans teatteriin, mut esitys oli vähän tylsä/vaikeesti ymmärrettävä.



Päivä 6: Herättiin aamulla ajoissa ja mut tultiin hakeen ovelta, koska piti mennä nappaan bussi Firenzeen. Meillä oli oma vuokrattu bussi ja loppujen lopuks se olikin ihan täynnä. Oli ihanan aurinkoinen päivä ja kierrettiin tosi mukava kierros. Yhden kaverini kanssa kiivettiin myös Brunelleschin kupoliin, upeet näkymät!!! Otettiin sairaasti kuvia ja myös jätskikauppias onnistu huijaan meitä ostattamal kalliit jäätelöt. Ei kumminkaa oltu ainoot. Kokonaisuudessaan ihana päivä.



Päivä 7: Aurinko paisto ja vielä jaksettiin kiertää vähän, joten mentiin läheiselle linnalle. Oli kiva ettei se ollu liian iso niin ei sit väsähdetty kuoliaiks koko viikon kierrosten ja kävelyjen jälkeen. Sisäpuolella oli pieni museo ja ulkopuolella otettiin sitten kuvia ja syötiin eväät. Sieltä lähdettyä menin kotiin ja tein korvapuusteja illan juhlaa varten. Tavalliseen tapaan koska oli viimeinen ilta meille oli järjestetty syömingit ja yhdessäoloa. Jotkut toi jotain omaa tekemäänsä myös ja Olihan siellä sitten sitä parmesaaniakin. Kaikki oli tosi tyytyväisiä viikkoon vaikka lyhythän se oli ollu. Oli kiva saada tutustua kaikkiin vaihtareihin jota siellä oli.



Päivä 8: Kiersin aamumarkkinat ja yllätys yllätys sieltäkin lähti pari vaatetta mukaan. Iltapäivälle mulla oli suunniteltua ohjelmaa. Menin Reggio Emiliaan, viereiseen kaupunkiin kattoon Neeaa ! Jeeee! Menin sitä vastaan koululle, sit käytiin syömäs ja kiertelee vähän. Onnistuttiin saamaan pienet sakotkin, mut eipä voi mitää ku tyhmiä ollaan. Oli tosi kiva nähä pitkästä aikaa ja nähä vähän paikkaa missä Neea on. Kumminkaan aikaa ei ollu ihan hirveesti sillä mut piti sitten jo palata parmaan syömään ja sitten mun Bussille, joka starttas kohti Policoroa.

















torstai 14. maaliskuuta 2013

Viikkovaihto

Afs järjestää kevään aikana halukkaille vaihtareille tääl italiassa vaihtoviikkoi. Se siis tarkottaa sitä että mennään toiseen paikkaa viikoks asuun ja tutustuun. Näitä vaihtoja tehdään Etelän ja Pohjosen Italian kulttuurierojen takia, eli pohjoisesta tullaan etelää ja päinvastoin.

 Oon ollu tosi innoissani täst mahdollisuudest ja alotin asiasta kyselemisen onneks ajoissa, koska paikkoja on rajattu määrä/kaupunki. Mulle on alust asti ollu selvää että menen pohjoseen enkä esim. Roomaan tai saarille. Valinnan vaikeutta mulle ei ehtiny tuleen koska mun assistentti soitti meille ja ehdotti PARMAA. Olin sit heti sillee jooo! Huomen illalla starttaa sit bussi halki Italian täältä rannalta Emilia-Romagnaan. Vielä on paljon tekemistä, enkä oo ees alottanu pakkaan :D Tulee ihan huippua päästä viettään aikaa muiden vaihtarien kans ja kun pääsee elään hetkeks kunnon kaupunkii.

 Saa nähä ikävöinkö sitten kaikee täältä etelästä.

 > Parma






















lauantai 9. maaliskuuta 2013

kuvapostaus











 Elikkä pistin vähän lisää kuvia :) ekat on Stiglianosta ja siellä pidetyistä karnevaaleista, sit muutama kuva Leccestä, Napolista ja Roomasta. Loppuun viel kuva luokkakavereiden kans.