Buon natale e felice anno nuovo!
Joulu sujui tosi kivasti. Syötiin paljo, varsinki makeita leivonnaisia/jälkkäreit oli paljon. Oltiin koko perheen voimin nonnalla kummatkin joulupäivät eli 4 neljän hengen perhettä :) Pelattiin perinteen mukaan korttipelejä ja tombolaa. Myös muutamat lahjat tuli annettua ja myös saatua.
Lomasta oon nauttinu tosi paljon. Koulussa viimesenä päivän oli joulu assemblea eli pelkkää musiikkia. Nyt oon valvonu tosi myöhään, ollu kavereitten kans ulkona, nukkunu pitkään, käyny Stiglianossa ja pääsin myös käymään perheen kans Napolissa. Mentiin Napoliin kattomaan jouluseimiä, jotka on siellä tosi kuuluisia. Myös pikku kierros tehtiin autolla. Oli tosi upee kaupunki tykkäsin tosi paljon ! Ja oliha sitä pakko syödä pitsat kun kerran Napolissa oltiin:)
perjantai 28. joulukuuta 2012
keskiviikko 19. joulukuuta 2012
13-16.12 Torino
Koulusta järjestetiin reissu Torinoon minne lähin sit mukaan. Meitä oli aika paljon ja puolet munkin luokasta oli mukana. Reissu oli italialaiseen tapaan yhtä kasinoo koko homma mutta silti tykkäsin ja oli tosi upee nähä vähä isompaa kaupunkia, muutenki kun pohjoses ei ollu vielä tullu käytyä.
Lähdettiin matkaan torstai iltapäivänä, ja matkattiin siis junalla koska matkaa tuli suuntaansa 1100km. Ekaks matkattiin junalla napoliin jossa sitten vaihdettiin junaa torinoon. Nukuttiin siis yö junassa ja oltiin aamulla perillä. Ei saatu ollenkaan unta ja junapaikkojen kans oli jotain säätämistä.
Perillä vietiin tavarat hotellille ja koska oltiin aikataulusta myöhässä mentiin heti lounaalle. Ruokapaikka oli aika kehno mut mieltä piristi ruuan jälkeen egyptiläinen museo. Tietysti kaupunkiakin alettiin nähä kun käveltiin paikasta toiseen. Illalla pitkän päivän ja odottelujen jälkeen kierrettiin vielä human body exhibition joka oli ihmis luista ja lihaksista tehty näyttely. Kaiken lopuks kaikki oli tosi väsyneitä ja nälkäsiä ja jouduttiin odottamaan ratikkaa. Luultiin ettei päästäis mihkää enää syömää mutta matkalla hotelille mäkki pelasti. Valvottiin vielä hetki mut mä olin niin väsyny et menin sitten nukkuun.
Aamulla oli sit hotellilla aamiainen joka kyllä kelpas. Sen jälkee hypättiin ratikkaa ja mentiin keskustaan. Kierrettiin palazzo reale ja museo madama tai joku semmonen. Jotkut ehti käväsee lounaan aikana vähä shoppaileenki kun hajaannuttiin. Me mentiin onneks semmoseen hyvään pub tyyppiseen ravintolaan jossa tilattiin sit pitsat. Lounaan jälkeen odotti sit Torinon symboli eli mole antonelliana. Ylhäälle ei menty kun ois tarvinnu paljon aikaa, jota meillä ei valitettavasti ollu, mut alhaalla kierrettiin elokuva museo. Sen jälkeen halukkaat meni vielä tiede museoon, mut mä jäin kaupunki kierros ryhmään väsymyksen ja kauppakierrosten takia.
Lähettiin illalla hakeen tavaroita hotellilta kun juna jo odotteli. Kaiken väsymyksen, kipeiden jalkojen ja sairaskohtausten kautta päästiin kuitenkin juna asemalle ja viimein yöjunaan kohti kotia. Kuten arvata saattaa paikkojen kanssa oli vielä isompi säätäminen kun tullessa ja nukkuminen junassa ei ollu ihan mikään best way to spend your night. Kun viimein pääsin kotiin söin, kävin wc ja menin nukkuu. Piti ottaa siis päikkärit ja nukuin 3 päivällä seuraavaan aamuun :) Kokonaisuudessaan reissu oli unohtumaton!

maanantai 10. joulukuuta 2012
Taranto
Viime viikon alussa saatiin miksun kans hyvä idea nähä Tarantossa ja kaiken säätämisen jälkee se ny sit toteutu. Oltiin kyl aikasemminki mietitty et pitäis nähä, ku asutaa tääl kuitenki nii lähekkäin.
Perjantaina koulun jälkee melkei suoraa otin sit täältä bussin tarantoon. Makso vaan 2.70 ! Suomes ois kyllä saanu maksaa reilusti enemmän. Eikä kestäny hirveen kauaa kun olinkin jo siellä. Jouduin hetken oottelee miksuu ku sen bussi oliki ollu joku väärä ja se tuli sit seuraavalla. Sit mentiin siitä keskustaan. Ehdin jopa ottaan pari kuvaakin.
Reissun tarkotuksena oli tälläkertaa mennä shopaileen vähän joululahjoja. Lähettiin sit kiertää kauppoja. Käytiin mm. zarassa, terranovas, coinissa, kirjakaupas ja jätskillä. Löyty kaiken näköstä kivaa ja kyllä voin myöntää et tuli shoppailtua enemmän itelle kun lahjoja. No kyllä mä jotain tarttinkin ja kyllä muutama lahjakin lähti mukaan :) Päivän päätteeks jalat oli ihan kuolleet kummallakin. Ja miksu onnistu myöhästynyt vielä bussistaan. Mun hostit tuli hakeen mut autolla ja ne tapas si miksunkin. Oli tosi hyvä päivä ja pitää ottaa pian uusiks! Oli myös tosi kiva päästä jutteleen kunnolla ja varsinkin ku sai puhua suomee!

sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Joulukuu:) Tääl ei kyl oo lumesta tietookaan! Mut kyllä sitä tuolta vuorien huipuilta ja pohjosesta jo löytyy. Viime viikonloppuna lähettiin Satrianoon, lähelle Potenzaa koska meijät oli kutsuttu host serkun 18v synttäreille. Juhlat oli tosi kivat ja siel oli paljon väkee. Ne kesti melko pitkään, jonka jälkee jäätiin serkuille yöks. Seuraavana päivänä lähettiin kotiin ihan kaikes rauhas. Oli ihan super upee paikka, jossa ne asuu. Ihan vuorien ympäröimä paikka. Mut ei kuitenkaa mitään isoja vuoria. Tykkäsin!
Koulussakin oon kuluttanu aikaani. Maanantaina tein yhessä luokassa vähä jotain jouluaskarteluja, keskiviikkon oli enkun koe josta en kyllä tajunnu mitään... ja torstaina vaan mun luokka oli koulussa kun kaikki muut oli menny Marconiaan, jossa oli jonkinlainen mielenosotus. Itsenäisyyspäivä meni kans ohi ihan hyvin, en kyllä tehny sillonka mitään kovin ihmeellistä.
Joulukuusta ei olla viel pystytetty, vaikka tänään kyllä piti. Onneks
sitä ehtii iha hyvin huomennaki;) Tosi monissa ikkunoissa ja parvekkeilla näkyy jo joulupukkeja ja valoja.
Kuvat ei kyl liity yhtään tekstiin, mut ne on otettu näitten "mökiltä",
santarchangelosta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)